tiistai 4. syyskuuta 2012

The Phantom of the Opera - Suuren oopperan kummitus (1925)

Ohjannut Rupert Julian
USA 1925, 107 min.
Mykkäelokuva, Kauhu
Pääosissa: Lon Chaney, Mary Philbin, Norman Kerry

Oh, my ugliness!
Kertomus oopperan kummituksesta on nykypäivänä takuulla tuttu lähes kaikille, ainakaan nimen kuulemiselta tuskin kukaan on voinut välttyä. Vuonna 1910 ilmestyneen Gaston Lerouxin romaaniin (Oopperan kummitus) perustuen onkin syntynyt runsaasti erilaisia populaareja sovellutuksia, joista tämä vuoden 1925 elokuva on ensimmäinen. Suuren oopperan kummitus on upeiden naamioiden juhlaa, tarina riutuneesta sydämestä ja ennen kaikkea suurta suosiota niittänyt kauhuelokuva.

Suuren oopperan kummitus kertoo synkän tarinan Pariisin oopperatalon syövereissä asuvasta salaperäisestä kummituksesta (Chaney). Harva on koskaan nähnyt tämän mystisen hahmon kasvoja, saati saanut todisteita sen olemassaolosta. Pian kummitus kuitenkin alkaakin toimittaa uhkaavia kirjeitä oopperan uudelle johdolle. Asia koskee meneillään olevan Faust-näytelmän pääosaa, johon kummituksen mielestä täytyisi valita nuori Christine-neito (Philbin) - muutoin oopperaa uhkaa karmea onnettomuus!

Jännittävän kauhistuttavasta tarinasta tuli ilmestyessään menestys ja filmin myötä kauhugenre kohosi Universalin erikoisalueeksi. Oopperan kummituksen tarinaa seurasivat lähivuosina muun muassa Dracula (1931) sekä Frankenstein (1931). Itse elokuvan tekoprosessi tosin ei ollut kovin ruusuinen: taival piti sisällään lukuisia eri otoksia, muutoksia käsikirjoituksessa ja räiskyviä riitoja. Epätasainen tuotantoprosessi näkyy myös turhankin teatraalisessa lopputuloksessa, mutta esteettisesti Suuren oopperan kummitus on vaikuttava, jos toki silläkin saralla hieman sekava. Joka tapauksessa huikeat maskeeraukset ja väritetyt kohtaukset ihastuttavat edelleen.

Pisteytys:
6/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti