keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

It's a Gift - Sehän käy kuin leikiten (1934)

Ohjannut Norman Z. McLeod
USA 1934, 73 min.
Komedia
Pääosissa: W.C. Fields, Kathleen Howard, Jean Rouverol, Tommy Bupp, Baby LeRoy

I want my kumquats!

Elämäänsä väsähtänyt perheenisä Harold Bisonette (Fields) saa yllättäen kuulla perineensä suuren summan rahaa. Onnenpotkusta riemastunut Harold päättää sulkea sekatavarakauppansa ja muuttaa Kaliforniaan appelsiinitarhuriksi, perheensä vastustuksesta huolimatta. Haroldin rooli perheen päänä ja kauppiaana onkin elokuvan keskeisin hupailun aihe: vaimon nalkutus kaikuu huoneesta toiseen ja kaupassa syntyy sotkua kaikesta mahdollisesta... Lopulta ponnistelu palkitaan, mutta ennen sitä matkan varrella odottaa ylenpalttisesti kommelluksia.
 
Komediaelokuvistaan tunnetun Norman Z. McLeodin filmi on riemukas kesäleffaklassikko. Elokuvan näyttelijäkaarti on jo täyttä legendaa: pääroolia esittävä W.C. Fields on aikansa tunnetuimpia koomikoita, ja lisäksi filmissä nähdään kaksin kappalein 1930-luvun kuuluisia lapsitähtiä. Kepeä, hieman kliseinenkin juoni on helppoa seurattavaa. Koko juonella ei ole niinkään väliä, vaan yksittäiset hupaisat kohtaukset ovat elokuvan suola. Mitä koomista epäonnea Harold saakaan sietää!

Sehän käy kuin leikiten kuvastaa huumorin keinoin koko 1930-luvun todellisuutta. Siinä missä gangsterielokuvat kritisoivat yhteiskuntaa, surkeaa työllisyystilannetta ja toivottomuutta, musikaaleissa ja komedioissa paremman elämän tavoittelusta syntyi suoranaisia hilpeitä farsseja: toisinaan epäonnelle ei voi kuin nauraa. Tässä filmissä haaveiden tiellä seisovat vaimo, asiakkaat ja nenäkkäät kakarat, mutta sinnikäs ponnistelu ja muutamat onnenpotkut luovat toivoa tulevaan.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti