tiistai 20. elokuuta 2013

Modern Times - Nykyaika (1936)

Ohjannut Charlie Chaplin
USA 1936, 87 min.
Komedia, Draama
Pääosissa: Charlie Chaplin, Paulette Goddard, Henry Bergman, Chester Conklin

Back to work.
Yhteiskuntakriittinen Nykyaika on yksi mestarillisen Charlie Chaplinin tunnetuimmista elokuvista. Viimeistä kertaa valkokankaalla seikkaileva Chaplinin kulkurihahmo on tehdastyöläinen, joka tiukan työtahdin seurauksena päätyy mielisairaalaan. Väärinkäsitysten vuoksi sairaalasta juuri päässyt kulkuri joutuu vankilaan, jossa elämä osoittautuukin yllättävän mukavaksi. Lopulta rakkaus kuitenkin puuttuu peliin ja mullistaa kulkurin elämän.

Mykkäelokuvaa pitkään puolustanut Chaplin taipui uuden ääniteknologian edessä vähitellen. Muutamaa repliikkiä lukuunottamatta dialogit käydään mykkäelokuvan keinoin, ääntä pitävät vain erilaiset koneet, pillit ja taustamusiikit. Elokuvan lopussa tosin kuullaan ikimuistoinen laulukohtaus: kulkurihahmo ei koskaan puhunut, mutta viimeisessä elokuvassaan hän silti laulaa - vaikkei muistakaan sanoja!

Äänen ja pantomiimin kauniin liiton lisäksi Nykyaika on satiiria, huumoria ja koskettavaa tragediaa täydellisessä suhteessa. Elokuvan vahva yhteiskuntakritiikki kohdistuu koneistumiseen ja modernisaatioon, joita Chaplin syytti työttömyyden ja laman aiheuttamisesta. Piikittely on kokonaisvaltaisen nerokasta ja ajatuksia herättävää. Vaikka Chaplinia epäiltiin elokuvan myötä sympatisoivan punaisia aatteita, Nykyaika nautti silti suurta suosiota kommunismia kavahtavissa aikalaisyleisöissä. Elokuvan suureksi teemaksi kohoavat tulevaisuuden toiveet ja pelot: niitä kohden on lopulta kuitenkin mentävä.

Pisteytys:
10/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti