torstai 26. marraskuuta 2015

To Have and Have Not - Kirjava satama (1944)

Ohjannut Howard Hawks
USA 1944, 100 min.
Draama, Romantiikka, Jännitys
Pääosissa: Humphrey Bogart, Lauren Bacall, Walter Brennan, Hoagy Carmichael

Anybody got a match?
On kesä vuonna 1940. Ranskalle kuuluva Martiniquen saari Karibianmerellä on kuin ruutitynnyri Vichyn hallituksen otettua vallan omiin käsiinsä. Puolueettomana pysyttelevä yhdysvaltalainen kalastaja Harry "Steve" Morgan (Bogart) törmää eräänä iltana pikkurikoksia tekevään laulajaan, Marie "Slim" Browningiin (Bacall). Rakkaus saa kipparin lopulta sekaantumaan natsien ja vastarintaliikkeen välisiin  kahinoihin ja lopulta jopa pistämään oman henkensä alttiiksi.

Kirjava satama on Casablancaa (1942) henkivä elokuva aina tunnelmaa, miljöötä, poliittista taustakontekstia ja jopa tutun oloisen kuppilan pianistia myöten. Mistään kopiosta ei kuitenkaan ole kyse, vaikka runsaasti yhtäläisyyksiä löytyykin. Voitaneen silti sanoa, että Casablancaa rakastaville tämä tummasävyinen, charmantti klassikko on takuulla merkittävä elämys.

Ernest Hemingwayn samannimisen romaanin (1937) alkutekstiin pohjautuva elokuva on uskomattoman monipuolinen kokonaisuus, jonka erilaiset osaset sulautuvat yhteen kauniisti. Kirjava satama on savumarinoitu, seikkailunmakuinen, puolikovaksi keitetty, erotiikkaa sekä suurta romanssia tihkuva sota-aikaan sijoittuva jännityskertomus - eli ihan mieletön pakkaus. Kaiken päälle mukana on blues-henkistä musiikkia ja tunnelmaa sopivasti keventävää komediaa hulvattoman juoppo-Eddien (Brennan) muodossa.

Merkittävimpänä elementtinä esille nousee tietenkin pääpari Humphrey Bogart ja Lauren Bacall, joista jälkimmäinen teki Kirjavan sataman myötä elokuvadebyyttinsä 19-vuotiaana. Lauren Bacall jäi historiaan eritoten film noir -elokuvien femme fatalena, joskin upean näyttelijän ura jatkui aina 2010-luvulle saakka ja päättyi vasta tämän kuolemaan. Kuuluisa on myös Bogart-Bacall-kaksikon rakkaustarina, joka alkoi juurikin tämän elokuvan kuvauksissa. Pariskunta ehti tehdä 1940-luvulla yhteensä viisi yhteistä elokuvaa. Tosielämän rakastavaisten intohimo välittyy vahvasti myös valkokankaalle. "You know how to whistle, don't you, Steve? You just put your lips together and... blow."

Pisteytys:
9/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti