lauantai 29. huhtikuuta 2017

Limite (1931)

Ohjannut Mário Peixoto
Brasilia 1931, 120 min.
Mykkäelokuva, Draama
Pääosissa: Olga Breno, Tatiana Rey, Raul Schnoor

Limite = Border. Maailman rajalla.
Limiten tarina alkaa avomereltä. Yksinäisessä paatissa lojuu kolme epätoivoista matkustajaa, mies ja kaksi naista, joilla ei tunnu olevan juuri sanottava toisilleen. Muistot täyttävät veneen ja lopulta upottavat sen. Kuinka tähän päädyttiin ja minne kohtalo heidät vie? Vaikka kertomus varsinaisesti käynnistyy venekohtauksesta, elokuvan alkukuva on kuitenkin kuva naisesta ja käsiraudoista. Samaan kuvaan palataan vielä lopuksi. Kuvan luoma intensiivinen vaikutelma imaisee heti mukaansa.

Limite on varsinainen elokuvaharvinaisuus: se on brasilialaisen ohjaajan Mário Peixoton ainoa teos ja avantgardistinen kuvaelma ihmissuhteista. Elokuva on toteutukseltaan rohkean kokeellinen ja ehkäpä juuri siksi se tuntuu ihmeen modernilta ja paljon nuoremmalta kuin onkaan! Limite on saanut vaikutteita aikansa elokuvista, mutta se myös toimi innoittajana muille elokuvantekijöille. Kokeellista elokuvaa ihailivat muun muassa Sergei Eisenstein sekä Orson Welles. Vuonna 2015 brasilialaiset elokuvakriitikot asettivat Limiten ykköspaikalle sadan parhaan brasilialaiselokuvan listalla.

Niin huikean ainutlaatuiselta kuin koko filmi tuntuukin, sen kahden tunnin kesto on turruttava. Jokainen kohtaus on viipyilevä ja kamera tuntuu etsivän jatkuvasti uusia näkökulmia tarkastella ja pohdiskella tapahtumahetkiä. Elokuvaan keskittyminen on lajityypin omalaatuisuuden vuoksi hieman haasteellista ─ mitään kun ei oikein osaa ennakoida ja katsoessa on väkisinkin tavallistakin skarpimpana. Lievästä uuvuttavuudestaan huolimatta Limite on kokemisen arvoinen elokuva. Se on myös kiehtova oppitunti elokuvakerronnan keinoista: kuvan ansiosta asioita voi sanoa valtavan upein keinoin, toisinaan jopa paremmin kuin dialogin avulla. Myös tämän vuoksi oli virkistävää palata listalla pitkästä aikaa mykkäelokuvien pariin, kirjoitushetkellä kun 1001-projekti on edennyt jo 1950-luvun alkuun.

Pisteytys:
8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti