tiistai 6. kesäkuuta 2017

Toukokuun elokuvat 2017

Kingsman: The Secret Service - Kingsman: Salainen palvelu
Ohjannut Matthew Vaughn
Iso-Britannia & USA 2014, 129 min.
Toiminta, Komedia
Pääosissa: Colin Firth, Taron Egerton, Samuel L. Jackson




Hunningolle ajautunut nuorukainen Eggsy (Egerton) pestataan salaiseen agenttijärjestöön ja opetetaan tavoille. Kingsman on koottu monenlaisista tutuista aineksista, joskaan monia sen elementtejä ei olla totuttu näkemään brittiläisissä agenttirainoissa. Elokuva on ohjaajansa näköinen, ja muistuttaa tämän tuotannosta lähinnä Kick-Assia (2010). Kokonaisuus on omalla tavallaan virkistävä, mutta tarinan peruskaava on yksinkertaisuudessaan melkein liiankin tuttu. Tarkasti asetellut vitsitkään eivät ole mitenkään railakkaan hupaisia. Omaan makuuni myös vähempikin mäiske riittäisi.

Pisteytys: 6/10

Mustang
Ohjannut Deniz Gamze Ergüven
Ranska, Saksa, Turkki & Qatar 2015, 97 min.
Draama
Pääosissa: Güneş Şensoy, Doga Zeynep Doguslu

Deniz Gamze Ergüvenin esikoisohjaus Mustang sijoittuu Turkkiin, jossa viisi sisarusta joutuu kamppailemaan kahden maailman rajalla. Sisarten kasvattivanhemmat luottavat perinteisiin arvoihin ja haluavat järjestää tyttöjen avioliitot, mutta modernia elämää maistaneet varhaisnuoret eivät sulata suunnitelmaa tuosta vain. Elokuvassa on kaunista kuvausta sisaruudesta, mutta pääosaan nousee selkeä ja jopa kärkäs sanoma, jolla kritisoidaan nykymaailmaan sopimattomia vaimotehtaita. Elokuva keräsi ilmestyessään kehuja ja oli myös vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaana. Odotukset Ergüvenin tulevia elokuvia kohtaan ovat suuret. Siispä onkin mukavaa, että seuraava filmi on näillä näkymin tulossa ensi iltaan jo tänä vuonna.

Pisteytys: 8/10


Captain Fantastic
Ohjannut Matt Ross
USA 2016, 118 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Viggo Mortensen, George McKay, Samantha Isler



Metsän siimeksessä eristyksissä asunut perhe joutuu tekemään road tripin ihmisten keskuuteen kuolemantapauksen vuoksi. Matkalla tietenkin piisaa ihmeitä ja kriisejä, jotka johtuvat metsän ulkopuolisen materialistisen maailman erilaisuudesta. Tunnelmallinen tarina on omanlaisensa, vaikka siinä onkin ennalta-arvattavia elementtejä. Perheenisänä pinnistelevä Viggo Mortensen sai monitahoisesta roolistaan Oscar-ehdokkuuden.

Pisteytys: 7/10

Casting JonBenet
Ohjannut Kitty Green
USA 2017, 80 min.
Dokumentti





Vuonna 1996 kuusivuotias JonBenet Ramsey murhataan kotonaan Coloradon Boulderissa. Tapaus käynnistää mediamylläkän ja huhujen tulvan, joka ei ole täysin laantunut vieläkään. Casting JonBenet on koostettu koostettu fiktiivistä elokuvaa varten tehdyistä koekuvausotteista ─ juonenkäänne tosin on se, että kaikki tämä tehdäänkin vain tämän nimenomaisen elokuvan vuoksi. Omalaatuinen dokumentti ei yritä selvittää itse murhamysteeriä, sitä on nimittäin tehty yllin kyllin. Casting JonBenet keskittyy antaumuksella tarkastelemaan arvoitusta ratkovia ihmisiä. Kulisseissa eri rooleihin pyrkivät näyttelijät pohtivat JonBenetin tapausta ja sen heijastumia omaan elämäänsä. Dokumentti koettelee monia rajoja ja saa tunteet heittelemään laidasta toiseen. Hämmentävä, mutta erinomaisesti koostettu kokonaisuus.

Pisteytys: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti