tiistai 1. elokuuta 2017

Heinäkuun elokuvat 2017

Kakushi toride no san akunin - Kätketty linnake
Ohjannut Akira Kurosawa
Japani 1958, 126 min.
Seikkailu, Draama, Komedia
Pääosissa: Toshirô Mifune, Minoru Chiaki, Katamari Fujiwara, Misa Uehara



Kenraali Makabe (Mifune) pyrkii viemään prinsessa Yukin (Uehara) turvaan vainoajiltaan, ja saa avukseen tai haitakseen kaksi ahnetta talonpoikaa, Tahein (Chiaki) ja Matashichin (Fujiwara). Kurosawa-klassikko on merkittävä paristakin syystä. Ensinnäkin se on ohjaajansa ensimmäinen pitkä laajakangasfilmi ja visuaalisesti varsin hieno. Toisekseen hilpeällä seikkailukertomuksella on ollut vaikutuksensa ainakin George Lucasiin: Kätketty linnake on nimittäin pitkälti Star Warsin (1977) tiennäyttäjä. Yhtäläisyydet elokuvien välillä ovat siinä määrin ilmeisiä, että historialliseen Japaniin sijoittuvaa elokuvaa voi lämpöisesti suositella myös kaukaisista galakseista viehättyneille.

Pisteytys: 9/10

Yojimbo - onnensoturi
Ohjannut Akira Kurosawa
Japani 1961, 110 min.
Toiminta, Draama
Pääosissa: Toshirô Mifune, Tatsuya Nakadai, Yôko Tsukasa




Muuan tuntematon samurai (Mifune) saapuu kylään, jota terrorisoi kaksi keskenään kilpailevaa rikollisjoukkoa. Taitavasti katanaa ja älyään käyttävä vieras yllyttää ryhmittymien jännitteet äärimmilleen, jotta räjähdysherkkä tilanne lopulta ratkeaisi. Aina huikea Toshirô Mifune loistaa roolissaan siinä määrin, että jättää varjoonsa muut varsin erinomaiset näyttelijät. Akira Kurosawan samuraiklassikko on saanut innoitusta esimerkiksi John Fordin westerneistä. Tämän elokuvan pohjalta on sittemmin syntynyt yhä uusia elokuvahelmiä, tunnetuimpana Sergio Leonen spagettiwestern Kourallinen dollareita (1964).

Pisteytys: 8/10

Sanjuro - Samuraimiekka
Ohjannut Akira Kurosawa
Japani 1962, 96 min.
Toiminta, Draama
Pääosissa: Toshirô Mifune, Tatsuya Nakadai, Takashi Shimura



Yojimbon (1961) itsenäinen jatko-osa Samuraimiekka marssittaa Toshiro Mifunen jälleen salaperäisen samurain roolissa uusien haasteiden eteen. Tällä kertaa olemukseltaan hieman repsahtanut katanasankari auttaa yhdeksää nuorta samuraita, jotka vastustavat korruptoitunutta klaanijohtajaa. Elokuva on tunnelmaltaan edeltäjäänsä hollywoodmaisempi ja kevyempi, eikä se ole väreiltäänkään yhtä mustanpuhuva. Samuraimiekka on kyllä kelpo kokonaisuus, mutta tuntuu hieman lattealta ainakin Yojimboon verrattuna.

Pisteytys: 7/10

Hardcore Henry
Ohjannut Ilya Naishuller
Venäjä, USA & Kiina 2015, 96 min.
Toiminta, Seikkailu, Scifi
Pääosissa: Sharlto Copley, Danila Kozlovsky, Haley Bennett




Hardcore Henryn tarina alkaa heräämisestä. Silmänsä avannut päähenkilö on menettänyt muistinsa, mutta joutuu tuossa tuokiossa keskelle räjähtävää toimintaa. Erikoisesta kulmasta GoPro-kameroilla kuvattu leffa on alusta loppuun kuin first person shooteria pelaisi, joskin sillä erotuksella, ettei tapahtumiin voi itse vaikuttaa. Tämän vuoksi poukkoilevaa kuvaa on hieman rasittavaa seurata, vaikka muutoin näkökulma onkin hauska. Toiminnantäyteisen elokuvan roiskuva ja läiskyvä splatteri on niin ylitsevuotavaista, että sen tarkoitus on tietenkin vain naurattaa. Hauska erikoisuus, jonka parissa viihtyy kyllä yhden kerran.

Pisteytys: 6/10

The Conjuring 2 - Kirottu 2
Ohjannut James Wan
Kanada & USA 2016, 134 min.
Kauhu, Mysteeri
Pääosissa: Patrick Wilson, Vera Farmiga, Madison Wolfe




Kauhukliseillä hauskasti leikittelevän Kirotun (2013) kakkososa jatkaa tarinaa suunnilleen siitä, mihin viimeksi jäätiin. Pääosassa ovat paranormaaleita ilmiöitä tutkivat Ed (Wilson) ja Lorraine (Farmiga) Warren, joita vainoaa nunnalta näyttävä demoni. Elokuvan visvaisin kirous on tietenkin se, että jatko-osa ei yllä ekan osan tasolle. Tusinakauhusta pöö-hetkiä etsiville elokuva kyllä tarjoaa hieman keskivertoa parempaa säikyttelyä.

Pisteytys: 5/10

Bodom
Ohjannut Taneli Mustonen
Suomi & Viro 2016, 85 min.
Kauhu
Pääosissa: Nelly Hirst-Gee, Mimosa Willamo, Mikael Gabriel, Santeri Helinheimo Mäntylä



Bodom on nimensä mukaisesti Bodomin murhamysteerin löyhästi innoittama kotimainen kauhuleffa.  Elokuvassa seurataan telttailevia nuoria, joiden retkellä teini-iän ongelmat räjähtävät yli äyräidensä ja pian ollaan puukkohippasilla. Kovin pelottavaksi elokuvaa ei voi sanoa, mutta säikyttely tuskin on kauhuelokuvien olemassaolon ainoa tarkoitus. Tämän leffan ideana on hassutella tahallisen överillä ja ylikorostetulla teinidraamalla sekä slasher-kauhun kliseillä. Varsinkin ennakko-odotuksiin nähden Bodom on positiivinen yllätys: odotin parhaimmillaankin jotain Salkkari-kauhua, mutta yllättäen leffa onkin kiva genrensä edustaja. Nuorisonelikko vetää osansa kohtuullisesti, lisäksi filmissä on hienoja visuaalisia ideoita ja äänimaailma toimii. Kasarisyntikat tykittelevät paikoin kuin loistavassa Stranger Things -sarjassa.

Pisteytys: 6/10

Land of the Dead - Kuolleiden valtakunta
Ohjannut George A. Romero
Kanada, Ranska & USA 2005, 93 min.
Kauhu, Trilleri
Pääosissa: Simon Baker, John Leguizamo, Dennis Hopper




Zombikauhun mestarin George A. Romeron (1940─2017) muistoa kunnioittaen päätin sivistää itseäni Romeron leffalla, jota en ollut aiemmin nähnyt. Kuolleiden valtakunnan myötä Romero palasi pitkästä aikaa zombien pariin, ja elokuva myös jatkaa Romeron vuonna 1968 alkanutta Living Dead -sarjaa. Sarja jatkui sittemmin vielä kahdella osalla (2007, 2009) ja kaksi osaa on parhaillaan vielä työn alla. Tässä elokuvassa zombi-invaasiosta on jo kulunut hyvän aikaa ja eläville kuolleille on jopa kehkeytynyt pieniä älynlahjoja. Ihmiset joutuvat zombien kanssa sotasille ja samaan aikaan myös selviytyneiden kaupungissa käydään valtataisteluita. Elokuva ei vedä vertoja Romeron ekoille klassikoille, mutta on kuitenkin hauska!

Pisteytys: 6/10

Pride and Prejudice - Ylpeys ja ennakkoluulo
Ohjannut Joe Wright
Ranska, Iso-Britannia & USA 2005, 129 min.
Draama, Romantiikka
Pääosissa: Keira Knightley, Matthew McFadye



Kaksisataa vuotta sitten kuolleen Jane Austenin (1775─1817) kuuluisin romaani Ylpeys ja ennakkoluulo (1813) on taltioitu lukuisat kerrat valkokankaalle ja televisioon. 1700-luvun luokkayhteiskuntaa tarkasteleva romaani kertoo Bennetien perheestä, jossa tyttärien naittaminen miehille aiheuttaa tunnemyrskyjä. Kertomukselle uskollisia adaptaatioita löytyy useita, mutta myös löyhiä mukaelmia on runsaasti (esim. Bridget Jones, 2001). Joe Wrightin viehättävästi rytmitetyssä versiossa noudatetaan klassista linjaa. Pääpari ei ole paras mahdollinen, jos nyt toki aivan kelvollinen.

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti