 |
| Thank you for the music! |
Vuonna 1977 jytisi disko: Baccara osasi boogien, Donna Summer tunsi rakkautta ja kaiken kruunasi Saturday Night Fever - Lauantai-illan huuma, jonka ensi-ilta vieläpä oli juuri joulukuussa. Päivän luukusta paljastuu neljä aikansa kuuluisinta ruotsalaista, joiden merkitystä populaarimusiikin historiassa ei parane vähätellä.
Ohjannut Lasse Hallström
Australia & Ruotsi 1977, 95 min.
Musikaali, Dokumentti, Komedia
Pääosissa: Anni-Frid Lyngstad, Benny Andersson, Björn Ulvaeus, Agnetha Fältskog, Robert Hughes
Abban fanihysterian huippuaikana tehty Abba - elokuva seuraa popyhtyeen Australian kiertuetta. Elokuva yhdistelee oikeita keikkapätkiä, pressitilaisuuksia ja näyttää myös (osin dramatisoituja) kohtauksia backstagelta ja hotellihuoneista. Mukana on myös pieni taustatarina: yhtyettä tuntematon kantritoimittaja (Hughes) yrittää nyhtää haastattelua suosikkibändiltä, mutta epäonnistuu kerta toisensa jälkeen.
Luin alkuvuodesta Tommi Liimatan maanmainiot Jeppis-kirjat (2014, 2016), joita sivumennen huomauttaen suosittelen jokaiselle, joka on joskus ollut lapsi. Ekan Jeppiksen päähenkilön malliin koin lapsena vanhempien c-kasettihyllyltä alkaneen lyhyen, mutta intensiivisen Abba-faniuden kauden. Myöhemmin löysin "parempaa musiikkia" ja sitten koko Abba-juttu tietenkin nolotti! Abba-fanius ei ole palannut, mutta nyt yhtyeen laulut jo sentään ilahduttavat nostalgisesti, jos niitä jossain sattuu kuulemaan. Näinpä myös elokuva hymyilytti kaikessa tönkköydessäänkin.
Vaikka nostalgia-arvoa piisaa, elokuvana Abba - elokuva ei tosiaan ole järin onnistunut. Dramatisointi on vaivaannuttavan tökeröä, mutta onneksi suurin painoarvo on keikkataltioinneissa. Fanituotteena elokuva toki on mainio, ja se sopinee myös aikamatkaksi muuten vain 1970-luvusta innostuneille tai aikaa kaipaaville. Missäköhän kaikki elokuvan lukemattomat Abba-fanit ovat tänään, ja vieläkö heidän levylautasillaan soi Dancing Queen?
Luin alkuvuodesta Tommi Liimatan maanmainiot Jeppis-kirjat (2014, 2016), joita sivumennen huomauttaen suosittelen jokaiselle, joka on joskus ollut lapsi. Ekan Jeppiksen päähenkilön malliin koin lapsena vanhempien c-kasettihyllyltä alkaneen lyhyen, mutta intensiivisen Abba-faniuden kauden. Myöhemmin löysin "parempaa musiikkia" ja sitten koko Abba-juttu tietenkin nolotti! Abba-fanius ei ole palannut, mutta nyt yhtyeen laulut jo sentään ilahduttavat nostalgisesti, jos niitä jossain sattuu kuulemaan. Näinpä myös elokuva hymyilytti kaikessa tönkköydessäänkin.
Vaikka nostalgia-arvoa piisaa, elokuvana Abba - elokuva ei tosiaan ole järin onnistunut. Dramatisointi on vaivaannuttavan tökeröä, mutta onneksi suurin painoarvo on keikkataltioinneissa. Fanituotteena elokuva toki on mainio, ja se sopinee myös aikamatkaksi muuten vain 1970-luvusta innostuneille tai aikaa kaipaaville. Missäköhän kaikki elokuvan lukemattomat Abba-fanit ovat tänään, ja vieläkö heidän levylautasillaan soi Dancing Queen?
Pisteytys: 6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti