torstai 21. joulukuuta 2017

LUUKKU #21 - 10 vuotta sitten (Juno, 2007)

You seem to be getting pregnanter these days.
Holding on, ten years gone, lauloi Robert Plant aikanaan. Vuonna 2007 Euroviisut järjestettiin Suomessa, ensimmäinen iPhone julkaistiin ja samaten päivänvalon näki viimeinen Harry Potter -kirja. Päivän elokuva Juno on myös vielä tuota kotoisen tuttua lähihistoriaa, mutta tarkkasilmäinen katsoja voi toki jo havaita muutosten tuulten vaikutuksen vaikkapa muodin ja teknologian saralla.


Juno
Ohjannut Jason Reitman
USA 2007, 96 min.
Draama, Komedia
Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner, Jason Bateman



Juno McGuff (Page) huomaa tulleensa raskaaksi parhaalle ystävälleen Paulie Bleekerille (Cera), mutta vauva ei sovi yhteen high school -elämän kanssa. Railakkaalla tavallaan Juno päättää muitta mutkitta synnyttää lapsen ja antaa tämän adoptoitavaksi. Oikea pariskunta (Garner & Bateman) löytyy lehti-ilmoituksen avulla, mutta odottavan aika on pitkä ja suorasukaiseen suunnitelmaankin tulee ryppyjä.

Teiniraskaudesta kertova Juno ei liikoja tunteile saati neuvo suuntaan tai toiseen. Ratkaisu on toimiva, sillä aiheensa puolesta elokuva voisi lässähtää vain tympeäksi kesäkumimainokseksi. Persoonallisen kevyt draamakomedia oli ilmestyessään hitti, mutta ikimuistoiseksi merkkiteokseksi siitä ei ihan ole. Ongelmiakin nimittäin löytyy: esimerkiksi dialogi ärsyttää hetkittäin, vaikka Ellen Page osaakin tasapainotella lakonisen reteän roolinsa ja outojen repliikkiensä kanssa taitavasti. Toisekseen, en voi väittää tuntevani erityisen hyvin Yhdysvaltojen adoptiosysteemiä, mutta Junon kuvaus prosessista vaikuttaa hieman epärealistiselta.

Olen katsonut Junon kerran aiemminkin, ehkä noin vuoden sisällä sen ilmestymisestä. Oli mielenkiintoista huomata, että muistin elokuvan olevan jokseenkin toisenlainen ─ ainakin paljon nokkelampi ja hauskempi, ehkä myös sydämellisempi. Ehkäpä muka-nokkela teini-ikä ja naiivit rakkauslaulut tuntuivat parikymppisenä samaistuttavammalta, nyt oma elämäntilanne on pikemminkin lähempänä elokuvan adoptiovanhempien perheenperustamisarkea. Niin muuttuu maailma!

Pisteytys: 7/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti