tiistai 5. joulukuuta 2017

LUUKKU #5 - 90 vuotta sitten (Seitsemännessä taivaassa, 1927)

A very remarkable fellow.
Nykypäivästä käsin arvioiden vuoden 1927 merkittävimmäksi elokuvamaailman tapahtumaksi voidaan melko yksimielisesti nimetä äänielokuvan synty. Toki tapahtuman merkitys huomioitiin jo aikanaan, mutta kaikki eivät olleet täysin vakuuttuneita uuden suunnan menestyksestä. Läpimurto ei tapahtunut yhdessä yössä eikä vuodessakaan, mutta kuitenkin nopeasti: jo seuraavan vuosikymmenen alussa mykkäelokuvia pidettiin auttamattoman vanhentuneina. Ensimmäinen ääniteknologiaa hyödyntänyt elokuva oli Jazz-laulaja (1927), joka tosin ei varmastikaan olisi jäänyt elokuvahistoriaan ilman tätä teknologian suomaa etua.

Näin jälkeenpäin mitattuna eräs vuoden keskeisistä merkkitapahtumista oli myös Elokuva-akatemian perustaminen. Aikanaan instituutio oli toki uutuutensa vuoksi vailla tunnettavuutta ja arvovaltaa; niinpä myös vuonna 1929 järjestetyssä ensimmäisessä Oscar-gaalassa parhaan näyttelijän palkinnon saanut Janet Gaynor totesi myöhemmin olleensa enemmän innoissaan Douglas Fairbanksin tapaamisesta gaalassa kuin itse pystiin sisältyvästä kunniasta. Gaynor sai palkintonsa peräti kolmesta eri roolisuorituksesta, Auringonnoususta (1927), Kadun enkelistä (1928) sekä ohessa esiteltävästä melodraamasta Seitsemännessä taivaassa, jolle siunaantui myös viisi muuta ehdokkuutta sekä voitot parhaasta ohjauksesta ja käsikirjoituksesta.


7th Heaven - Seitsemännessä taivaassa
Ohjannut Frank Borzage
USA 1927, 110 min.
Mykkäelokuva, Draama, Romantiikka
Pääosissa: Janet Gaynor, Charles Farrell, Gladys Brockwell




Pariisin slummeissa raataa Chico (Farrell), viemäreitä puhdistava, mutta ankeasta arjestaan huolimatta positiivisen elämänasenteen säilyttänyt nuorukainen. Eräänä päivänä Chico pelastaa ahdingossa olevan neidon Dianan (Gaynor), joka pakenee tyrannimaista sisartaan (Brockwell). Yksi hyvä teko johtaa toiseen, ja lopulta pari rakastuu. Juuri kun onnellisemmat ajat vaikuttavat olevan edessä, syttyy sota ja kaikki miehet kutsutaan rintamalle.

Seitsemännessä taivaassa on karu ja kaunis melodraama, suorastaan unohtunut helmi. Liekö ohjaaja Frank Borzagekin hieman unohdettu suuruus? Borzagen tuotannosta 1001-listalle on päässyt toisen maailmansodan alkuvaiheisiin sijoittuva Näin se alkoi (1940). Hieno draama sekin, mutta Seitsemännessä taivaassa ansaitsisi vielä sitäkin enemmän mainetta ja kunniaa. Tämän elokuvan perusteella täytyy ehdottomasti tutustua Borzagen uraan kattavammin. Itse tarinastakin on tehty uusintafilmatisointi vuosikymmentä myöhemmin: elokuvan Seventh Heaven (1937) Chicona nähdään uraansa aloitteleva James Stewart.

Borzagen romanssia tähdittävät näyttelijät ovat niin loistavia, että heistä täytyy kirjoittaa hieman pidemminkin. On sääli, että tärkeässä sivuosassa taitavasti julmistelleen Gladys Brockwellin lupaava ura päättyi liian varhain tämän menehdyttyä auto-onnettomuuden seurauksena. Päätähtien ura sen sijaan jatkui pitkään, ja Seitsemännen taivaan jälkeen heidät nähtiin toistensa vastanäyttelijöinä peräti 11 kertaa. Charles Farrellin elokuvaura jatkui 1940-luvun alkuun saakka ja 1950-luvulla hän siirtyi television pariin. Iki-ihanan Janet Gaynorin aktiiviura elokuvien parissa päättyi 1930-luvun lopulla.

Pisteytys: 9/10

2 kommenttia:

  1. Borzagen mykkätuotanto on itselleni tutumpaa kuin äänellinen. Voin varauksetta suositella kaikkia hänen Foxille tekemiään elokuvia, loistavaa settiä. Ranskasta saa suurimmat klassikot Blu-raynä, Englannista tupladevuina. Lazyboneskin on kai jossakin irrallaan, ainakin muhkeassa Murnau, Borzage & Fox -kokoelmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän elokuvan perusteella Borzagen mykkätuotanto alkoi kyllä kovasti kiinnostamaan, Kadun enkeli odottelee jo katseluvuoroaan. Tuo kokoelma olisi varsin mukava saada hankittua, toistaiseksi tosin vaikuttaa olevan vähän turhan kovissa hinnoissa omalle kukkarolle...

      Poista