perjantai 8. joulukuuta 2017

LUUKKU #8 - 70 vuotta sitten (Rikosten erämaa, 1947)

It's nice out here.
Toisen maailmansodan päättymisestä oli vierähtänyt jo kaksi vuotta, mutta maailma oli yhä mullin mallin. Sodan jälkien korjaamisen aika oli alkamassa kiivaana, vaikka rakennustarvikkeista oli pulaa ja elintarvikkeetkin olivat edelleen kortilla. Sodan aiheuttama kaaos kun ei ratkea rauhansopimuksen yhteydessä. Mutta kuten yllä oleva kuvakin viestittää, suunta oli kuitenkin kohti parempia aikoja. Päivän leffa tosin ei edusta aikakauttaan tyypillisyyden kautta, mutta valtavirran poikkeamat kertovat usein ajastaan jopa tavanomaisuuksia enemmän. Räiskyvän värikäs, melodramaattinen ja lähes rietas Rikosten erämaa on varsinainen outolintu, mutta aikakautensa genrejä yhdistelemällä se sekoittaa pakkaa varsin hauskalla tavalla.


Desert Fury - Rikosten erämaa
Ohjannut Lewis Allen
USA 1947, 96 min.
Rikos, Draama
Pääosissa: John Hodiak, Lizbeth Scott, Burt Lancaster, Wendell Corey



Nevadan Chuckawallassa koetaan kolmiodraamoja, jotka alkavat, kun kasinon omistajan tytär Paula (Scott) palaa kaupunkiin. Samoihin aikoihin pikkukaupunkiin saapuu myös peluri Bendix (Hodiak), jonka seurassa Paula viihtyy liiankin hyvin. Nuori apulaisseriffi Tom (Lancaster) tosin on iskenyt silmänsä Paulaan, eikä tietenkään pidä kilpakosijansa touhuista.  Lusikkansa soppaan sulloo myös Bendixin mustasukkaiselta vaikuttava seuralainen Johnny (Corey).

Rikosten erämaa on länkkäritunnelmaa henkivä film noir, jonka painopiste on rikosjuttujen sijaan melodramaattisessa ihmissuhdesekamelskassa. Genresekoitus on omalaatuinen, ja muitakin erikoisuuksia piisaa. Ensinnäkin elokuva on kuvattu räikeissä väreissä, mikä on varsinkin film noireille kerrassaan epätyypillistä. Vielä suurempi omaperäisyys kätkeytyy hahmojen välisiin suhteisiin: elokuva nimittäin kuvaa homoutta aikakaudelleen erikoisen avoimesti, joskaan mitään ei tietenkään ilmaista suoraan. Kiertoilmaukset ovat paljonpuhuvia.

Elokuva sai ilmestyessään nihkeän vastaanoton, eikä ihme. Sekavahko kokonaisuus on outo ja hieman vaikeasti haltuunotettava. Sittemmin Bonanzan ohjaajana toimineella Lewis Allenilla on selkeästi ollut kiinnostava ja ainutlaatuinen visio, mutta taidot eivät ole tainneet ihan riittää hallitsemaan vaikeaa kokonaisuutta. Onpahan filmi kuitenkin myöhemmin päässyt pieneen kulttimaineeseen ja sekin on hyvä saavutus. Rikosten erämaa on tutustumisen arvoinen erikoisuus, joskin kertakatselu riittää tämän räikeän kolmiodraamailun kohdalla mainiosti.

Pisteytys: 6/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti